www.Ylistaronmetsastysseura.fi |
![]() |
Ylistaron metsästysseuraTervetuloa YMS:n kotisivuille |
![]() |
|
Päivitetty 04.05.2015 |
Ylistaron Riistanhoitoyhditys
Ylistaron RHY on yksi
Suomen
295 riistanhoitoyhdistyksestä.
Riistanhoitoyhdistys on riistahallinnon paikallistason yksikkö, jonka toiminta-alue on yhden tai useamman kunnan alue tai kylärajoihin rajoittuen osa suurkuntaa. Riistanhoitoyhdistys vastaa kestävän riistatalouden edistämisestä toiminta-alueellaan, huolehtii metsästäjien vapaaehtoistoiminnan edistämisestä ja organisoinnista, sekä hoitaa sille säädetyt julkiset hallintotehtävät. Riistanhoitoyhdistyksen hallitus johtaa ja valvoo riistanhoitoyhdistyksen toimintaa. Riistanhoitoyhdistyksen käytännön toimintaa hoitaa toiminnanohjaaja yleensä oman toimensa ohella. Riistanhoitoyhdistysten toiminta rahoitetaan pääasiassa metsästäjiltä kerättävillä riistanhoitomaksuvaroilla.
Riistanhoitoyhdistyksen
toimintaa on muun muassa:
: 2) riistavahinkolain 25 §:ssä tarkoitettuihin maastotarkastuksiin osallistuminen; 3) metsästyslain noudattamisen valvonnasta vastaavien viranomaisten avustaminen metsästyksen valvonnassa; sekä 4) muut riistanhoitoyhdistykselle tämän tai muun lain mukaan kuuluvat julkiset hallintotehtävät. Muita tehtäviä ovat: 1) kestävän riistatalouden edistäminen; 2) kestävän, turvallisen ja eettisesti hyväksyttävän metsästyksen edistäminen; 3) riistanhoidon, riistaeläinkantojen kestävyyden ja elinvoimaisuuden sekä riistan elinympäristöjen hoidon ja riistaeläinten aiheuttamien vahinkojen ehkäisemisen edistäminen; 4) metsästykseen, riistatalouteen ja riistaeläimiin liittyvien asiantuntija-, koulutus- ja neuvontapalveluiden tuottaminen sekä näihin liittyvä tiedotus ja viestintä; sekä 5) muiden sille säädettyjen tai maa- ja metsätalousministeriön tai Suomen riistakeskuksen määräämien tehtävien suorittaminen. Lisäksi RHY järjestää erilaisia kilpailuja mm: - RHY:n hirvenpyöräily ja ampumakilpailut - Pienpetojen vähentämiskilpailu Lisää asiaa Riistanhoitopiirien ja yhdistysten toiminnasta |
© COPYRIGHT 2009 ALL RIGHTS RESERVED YLISTARONMETSÄSTYSSEURA.FI |